Olimme kaivanneet nelijalkaista perheenjäsentä jo pitkään ja käytimme ahkerasti nettiä etsiäksemme meille sopivaa koirarotua. Ystävillämme on portugeesi, joka vaikutti oikein mukavalle koiralle, joten löysimme nopeasti itsemme vesikoirasivustoilta. Siellä eri rotuja vertaillessamme nousi espanjanvesikoira esiin vahvana ehdokkaana. Luimme tästä kyseisestä rodusta paljon ja aloimme etsimään sopivaa kasvattajaa. Livenä emme rotua olleet koskaan nähneet, joten otimme yhteyttä erääseen kenneliin ja sovimme tapaamiskäynnistä. Tapaamiskäynnistä ei jäänyt kuin positiivisia tuntemuksia. Ihastuimme kennelin koiriin sekä ihmisiin ja mikä parasta, eräs narttu oli juuri astutettu ja he odottelivat vahvistusta tiineydestä. Tehtiin alustava varaus, että jos raskaus onnistuu ja narttupentuja syntyy, annamme mielellämme rakastavan kodin yhdelle pikkuneidille. Ja niin sitä sitten odotettiin. Parinviikon kuluttua saimme tiedon, että astutus on onnistunut. Ja taas odotettiin. Ja käytettiin aika hyödyksi lukemalla, juttelemalla perheen kesken tulevasta vastuusta ja elämästä koiraperheenä. Varsinkin lasten kanssa käytiin pitkiä keskusteluja siitä, mitä koiran kanssa voi tehdä ja mitä ei missään nimessä tehdä. Ja odotettiin... Välillä saimme tilannekatsauksia kasvattajalta, kun olivat käyneet ultrassa, jotka vahvistivat uskoa siitä, että meitä onnistaa. Sitten, vihdoin viimein, kasvattaja soitti ja ilmoitti pentuja syntyneen 4, joista kaksi olivat narttuja. Ja voi sitä riemua ja iloa! Meille oli tulossa oma pieni koira!

Tässä Riia on ihan muutaman päivän ikäinen. (kuva C. Lindroos-Souranmaa)

Tässä kuvassa Riia on jo kolmiviikkoinen.

Pääsimme pentulaatikolle katsastamaan tulokkaat pentujen ollessa kolmeviikkoisia. Ja sinne jäi myös sydämmemme! Muut kolme pentua olivat mustia ja tämä yksi tytteli ihanan suklaan värinen ruskea ja se oli meidän tyttömme. Pennut olivat saaneet työnimekseen Abba-pentue ja meidän tytöstä oli tulossa Anni-Frid. Koko kotimatka Porvoosta Ruokolahdelle kului kutsumanimeä keksiessä ja Riiaksi häntä päätettiin sitten kutsua.

Emmi ja Riia n. 5 vkoisena. (kuva C. Lindroos-Souranmaa)

Riia-tyttö 7 vkoa (tallaista nallea sitten lähdettiin hakemaan kotiin..) (kuva C. Lindroos-Souranmaa)

Ja vihdoin sitten koitti aika (7.12.08), jolloin saimme käydä hakemassa tytön kotiin. Riia oli silloin paripäivää vajaa kahdeksan viikkoinen ja kasvanut edellisestä tapaamisesta vaikka kuinka paljon. Saimme kasvattajalta todella hyvät ja kattavat ohjeet mukaan ja niin sitä sitten lähdettiin kohti uutta elämää...

Vielä viimeiset pusuttelut Emmi-siskon kanssa, joka sai jäädä kasvattajan koiralaumaan kasvamaan.

Kolmetuntinen kotimatka sujui upeasti, Riia ei itkeskellyt kuin vähän aikaa alkumatkasta ja loppuajan nukkuin ja makoili omassa laatikossaan, jonne laitettiin vielä kasvattajalta saatu huopa mukaan.

Kotiin päästyämme piti tietysti ensin vähän tutustua paikkoihin ja kotona odottaviin kissoihin. Riia oli tällöin vielä kissoja pienempi. Kissoja hieman hirvitti, että mikä ihme se tuo on, mutta aika pian ne toisiinsa tottuivat.

Ja tällöin kissat saivat vielä vierailla Riian ruokakupilla, mutta nyt Riian ollessa 4 kk, kissat eivät todellakaan enää mene Riian kupille...

Kotiutuminen sujui hienosti. Ensimmäisenä yönä sängyn vierestä kuului hieman pientä vikinää, mutta kun ojensin käteni Riian luo, pentu rauhoittui nukkumaan. Ja muut yöt tyttö onkin nukkunut oikein hyvin.

Koska oli jo aika kylmät kelit ja luntakin hieman maassa, ulkoilut jäivät alkuun hieman vähemmälle. Tai ulkona käytiin todella usein, mutta siellä ei oltu kuin lyhyitä aikoja, ettei pieni koira paleltunut.

Joulukuu meni siis pissin ja kakan siivoamisessa =) ja joulua odotellessa. Riia valloitti meidän kaikkien sydämmet avoimuudellaan, reippaudellaan, suloisuudellaan, rohkeudellaan, oppivaisuudellaan ja vallattomuudellaan. Ihana pentu ja Maailman Paras Koira!

Kuusivarkaisiin lähdössä...

Sopiva pieni kuusi löytyi lähimetsästä. Kuusen piti tänä vuonna olla pieni, että se mahtui pöydän päälle. Talossa kun on koiranpentu ja kaksi kissaa, pöytäkuusi oli ainut vaihtoehto...

Ja toihan se Joulupukki Riiallekin jotain, eikä tyttöä pelottanut tuo kummallinen mies yhtään!